Hampurilaisia ja muita juhannusideoita

Juhannuksesta näyttää tänä vuonna(kin) tulevan viileä ja sateinen. Ilmeisesti luvassa on hieman kesäisempää säätä kuin viime vuonna – vietimme silloin juhannuksen Lappeenrannassa, jossa vettä satoi vaakasuunnassa. Kuopiossa puolestaan satoi kuulemma lunta. Se tekikin juhannuksesta edellistä joulua kylmemmän...

Oli sää millainen hyvänsä, juhannuksena voi herkutella. Jos ulkona grillailu ei onnistu, voi sisälläkin loihtia herkkuja. Aina voi tehdä halloumia, sipulia ja paistettuja perunoita, paistaa pannulla vihreää parsaa ja maissintähkiä, herkutella bataatti-feta-papusalaatilla, koota ripeästi feta-paprikasalaatin ja kruunata aterian kesäisellä Aperol Spritzillä. Jäätelöä jälkiruoaksi ja siinäpä se. Tai sitten voi tehdä hampurilaisia.

Hampurilaisissakin on vaihtoehtoja. Voi mennä melko peruslinjalla tai ryhtyä luksustelemaan. Jos haluaa lihattoman pihvin, Kikin linssipullat taipuvat varmasti myös pihveiksi. Tässä tulee se perusmalli, johon toki saa lisää fiilistä, mikäli kaapista sattuu löytymään esimerkiksi avoanopin itse tekemiä kurkkusäilykkeitä. Voi olla, että luksusversiokin ilmestyy Kuudenteen paistiin vielä ennen juhannusta.

ps. kuva on huono, koska kuka muka malttaa keskittyä kuvaamiseen, kun nenän edessä on houkutteleva hampurilainen?



Hampurilaiset

jauhelihaa
suolaa ja pippuria
hampurilaissämpylöitä tai terveellisyyspuuskassa esim. ruispaloja
ketsuppia
kurkkusäilykettä
salaattia
tomaattia
sipulia
cheddarjuustoa

Jauhelihapihvejä varten sekoita keskenään jauheliha, suola ja pippuri (toki muitakin mausteita voit halutessasi käyttää). Muotoile pihveiksi ja paista uunissa 250 asteessa tai pannulla kypsiksi. (Loppuvaiheessa pihvien päälle voi laittaa cheddarjuustosiivun, jos haluaa sen hieman sulavan.)
Sillä välin huuhtele kasvikset ja pilko haluamallasi tavalla.
Sitten onkin jäljellä enää hampurilaisen kokoaminen. Ja herkuttelu.


Kommentit

Suositut tekstit

Seuraa Instagramissa @kuudespaisti