Kananmunaleivät

Tonnikalaleipien kanssa samaan aikaan tein myös kananmunatäytteisiä leipiä. Täytteet ovat melkein samanlaisia, mutta kuitenkin maussa on eroa. Idean tähän sain tarinasta, jonka mukaan Marilyn Monroe teki ensimmäisen kerran naimisissa ollessaan (kun hän ei vielä ollut Marilyn) joka päivä miehelleen evääksi kananmunaleipiä. Eräänä päivänä miehen työkaverin oli jo pakko kommentoida: "Tekeekö muijasi oikeasti joka ikinen päivä samat eväät?" "Tekee, mutta näkisit sen muijan", vastasi Marilynin mies.



Kananmunaleivät

täytettä riittää neljään leipäpariin

6 kananmunaa
suolaa
1 sellerinvarsi
1/2 nippua ruohosipulia
reilu 1/2 dl turkkilaista tai kreikkalaista jogurttia
ripaus mustapippuria
pari pisaraa sitruunamehua
salaatinlehtiä
paahtoleipää

Hienonna sellerinvarsi ja ruohosipuli. Sekoita ne jogurtin joukkoon ja mausta sitruunamehulla ja mustapippurilla.
Keitä kananmunat kypsiksi (n. 9 minuuttia). Jäähdytä ne kylmässä vedessä ja hienonna sitten esim. munanleikkurin avulla. Sekoita täytteeseen.
Paahda paahtoleivät. Laita toisen leivän päälle salaatinlehtiä ja kananmunatäytettä, ja toinen leipä kanneksi päälle.

Kommentit

Suositut tekstit

Seuraa Instagramissa @kuudespaisti