Kurpitsa-salviapastaa sinihomejuustolla

Lokakuu alkoi sitten kunnon syysmyrskyllä. Maa on kirjavana vaahteranlehdistä, jotka ovat lentäneet puista hurjan tuulen ja sateen seurauksena. Onneksi noin tunti ennen sateen alkua kotiovelle saapui paketti, jossa on uusi ihana sadetakki. Kyllä nyt kelpaa.



Vielä paremmin kelpaa, kun kurpitsaa on taas saatavilla. Sen paistaminen uunissa on nimenomaan sadepäivän puuhia, ja sen jälkeen siitä saa vaikka mitä herkkuja. Tämän syksyn ensimmäinen kurpitsaihanuus on kurpitsa-salviapasta, jonka sinihomejuusto kruunaa.



Salvia on upeimpia yrttejä, mutta se ei sovi kaikkiin ruokiin. Siinä on voimakas maku, joka ei käy yhteen kaiken kanssa. Mutta kun salvia sopii johonkin, makuyhdistelmä on ihmeellinen. Kurpitsa ja salvia ovat yksi parhaimmista yhdistelmistä, ja kun mukaan lisätään vielä sinihomejuustoa... nam nam.




Kurpitsa-salviapastaa sinihomejuustolla

6 annosta (tai enemmän, jos kurpitsa on isompi)

1 talvikurpitsa (omani oli vähän vajaa kaksikiloinen)
tuoretta salviaa
1-2 punasipulia
4 valkosipulinkynttä
öljyä
s&p
n. 1 dl turkkilaista jogurttia
sinihomejuustoa

+ spaghettia

Leikkaa kurpitsa lohkoiksi. Paista 200 asteessa noin tunti tai kunnes kurpitsalohkot ovat täysin pehmeitä.
Anna jäähtyä ja riivi sitten kuori irti. Soseuta kurpitsa sauvasekoittimella.

Hienonna sipuli, valkosipuli ja salvia. Kuullota öljyssä pannulla muutama minuutti. Lisää sitten kurpitsasose ja mausta. Anna hautua hetki. Lisää lopuksi jogurtti ja sekoita hyvin.

Sekoita kastike keitetyn pastan kanssa. Ripottele päälle sinihomejuustoa.

Kommentit

  1. Olen ollut aivan käsittämättömän huono salvian käyttäjä ja aivan ilman mitään syytä. Tämä kuullostaa ihanan helpolta ja herkulliselta :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ei tosiaan ole monimutkainen. Ja salvian käyttöä on hyvä lisätä nyt, kun sen ystävä kurpitsa on sesongissaan :)

      Poista
  2. Sama juttu, pitäisi ottaa itseään niskasta kiinni ja napata seuraavalla kauppareissulla salvia koriin. Muuten tuleekin käytettyä paljon tuoreita yrttejä läpi vuoden.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Salvia sopii miun mielestä erityisen hyvin syksyyn ja talveen, nyt on siis hyvä aika sille.

      Poista
  3. Ihana resepti - jostain kumman syystä viime aikoina en ole tehnyt pitkään aikaan pastaa. Kiitos siis inspiksestä!

    -Heidi

    VastaaPoista
  4. Yksinkertaisen herkulliselta kuulostava kombo!

    VastaaPoista
  5. Salvia on mulle ihan vieras. Tää kyllä kuulostaa tosi toimivalta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Suosittelen tekemään tuttavuutta salvian kanssa vaikka tämän avulla :)

      Poista

Lähetä kommentti

Suositut tekstit

Seuraa Instagramissa @kuudespaisti