Paistetut perunat briellä, salvialla ja valkosipulilla

Havahduin eräänä päivänä siihen, että syön nykyään loppujen lopuksi aika vähän perunaa. Tähän ei ole mitään varsinaista syytä muuta kuin että teen harvemmin ruokaa, jonka kanssa perunat sopisivat lisäkkeeksi. Silloin kun perunat hyppäävät kaupassa mukaan, teen niistä yleensä lohkoperunoita. Kesän uudet perunat ovat tietysti asia erikseen; niitä on ihana syödä keitettynä sellaisinaan tai kasvisten kanssa.



Niinpä nappasin kaupasta mukaan pussillisen perunoita. Olen laiska, ostan valmiiksi pestyjä vaikka huuhtelen ne kyllä vielä kotona. En myöskään viitsi kuoria. Jos tekisin muussia, kuorisin silloin kyllä. Viime aikoina vastaan oli tullut toinen toistaan houkuttelevampia paistettujen perunoiden ohjeita, joten päätin kokeilla yhtä niistä. (Ja toista vähän myöhemmin...) Sen lisäksi että syön perunoita suht harvoin, en oikeastaan ole valkohomejuustoihmisiä. Tykkään silitellä "muuminnahkajuustoa", mutta syön sitä harvoin. Tässä se kuitenkin toimii mainiosti, mutta vuohenjuusto voisi olla myös kiinnostava vaihtoehto.



Nämä perunat ovat siis saaneet inspiraationsa Half Baked Harvestin ohjeesta Brie Stuffed Crispy Baked Potatoes. Pienien muutosten jälkeen ohje näytti siltä kuin alla. Näiden mussuttaminen oli varsinaista lohturuokaa. Yleensä turvaudun lohturuoan hetkellä pastaan, mutta tulipa todistettua että perunakin toimii. Mikä on siun lempilohturuokasi?



Paistetut perunat briellä, salvialla ja valkosipulilla

yhdelle pääruokana, kahdelle lisukkeeksi tai useammalle alkupalanaposteltavana

5-6 keskikokoista perunaa
öljyä
s&p
25 g voita
1 valkosipulinkynsi
timjamia
tuoreita salvianlehtiä
50-100 g brietä tai muuta valkohomejuustoa

Leikkaa perunat kahteen tai kolmeen osaan. Laita pellille leivinpaperin päälle (tai uunivuokaan), lorauta päälle vähän öljyä ja mausta suolalla ja pippurilla.
Paista 200 asteessa 15 minuuttia.
Sulata voi ja hienonna valkosipulinkynsi. Sekoita ne ja timjami keskenään pienessä kulhossa.
Ota perunat uunista ulos. Litistä perunat perunasurvimella, nuijalla tms. Levitä päälle valkosipuli-timjamivoita.
Paista 200 asteessa jälleen 15 minuuttia tai kunnes perunat alkavat saada vähän väriä.
Ota perunat uunista ulos. Laita jokaisen perunan päälle salvianlehti tai kaksi sekä nokare briejuustoa.
Paista 200 asteessa vielä kerran 15 minuuttia tai kunnes brie on sulanut.

Kommentit

Suositut tekstit

Seuraa Instagramissa @kuudespaisti